Kuka olen?

Olen ensimmäiseltä koulutukseltani valtiotieteiden maisteri ja tehnyt pitkän työuran julkisella puolella. Olen saanut arvokasta kokemusta monipuolisista tehtävistä 20-vuoden ajalta. Toisaalta näyttöpäätetyön ja nyky-yhteiskunnan vaatimukset ovat tulleet valitettavankin tutuiksi. Kehoni on istumistaakasta oireillut paljonkin ja välillä niin pahasti, että olen ollut sen kanssa rähmälläni.  Istumatyö nakersi hiljalleen terveyttäni ja vauhti vain kiihtyi 40 ikävuoden ylittyessä. Lopulta oltiin siinä pisteessä, että jotain muutosta olisi tehtävä. Olen aina unelmoinut työstä liikunnan parissa, joten pikkuhiljaa heräsi ajatus, että jospa nyt olisi aika tehdä asialla jotain. Niinpä hain viime syksynä 2021 Kajaanin ammattikorkeakouluun liikunta- ja vapaa-aika linjalle sekä nyt keväällä 2022 päätin myös suorittaa Impulssin Personal Trainer koulutuksen, jossa erikoistuin elintapavalmennukseen.

Minulle mieleinen tekeminen on kuntosalia ja pitkiä lenkkejä ystävän kanssa sekä sienestystä näin syksyisin. Rakastan metsää ja sen rauhoittavaa vaikutusta. Nuorempi, 12-vuotias poikani on opettanut minua samoilemaan metsässä ilman suorittamista ja näkemään pieniä kauniita asioita ympärilläni. 17-vuotiaan pojan äitinä olen taas opetellut hyväksymään sen, että minun on opittava päästämään irti ja luottamaan siihen, että elämä kantaa. Oli sitten kyse äitiydestä tai vanhoista pinttyneistä ajatuksista.

Näin jälkeenpäin koronan sulkuvuosi oli minulle henkilökohtaisesti heräämisen vuosi. Elämäntilanteeni ja -kokemukseni oli myös sellainen, että tuntui luontevalta lähteä kouluttautumaan personal traineriksi. Uskon, että elämänkokemus tuo mukanaan ymmärryksen siitä, miten vaikeaa muutos oikeasti on ja mitä se vaatii, kun yhteiskunta ympärillä haluaa myös osansa. Muutos vaatii aikaa ja kompastumisia sekä niiden hyväksymistä. Oman ajatusmaailman myllääminen ja omien arvojen kriittinen tarkastelu ovat myös tärkeitä työkaluja muutoksessa. Onko arvo todellinen, jos sen toteutuminen arjessa on vain välttävällä tai jopa heikolla tasolla? Valmentajana toimiminen edellyttää ehdottomasti myös oman ajatusmaailman tutkimista ja kriittistä arviointia. Minulle Personal trainer koulutus oli arvojen uudelleen järjestämistä, ajatusten uudelleen organisointia sekä itsensä hyväksymistä. Kokonaisvaltainen hyvinvointi ei ole pelkkää liikuntaa, vaan siinä liikunta, ravitsemus, uni, lepo ja palautuminen sekä mielekäs arki ovat sulassa sovussa keskenään.

Pidän sanasta oivalluttaminen, sillä sitä valmentajan työ suurimmaksi osaksi on: Miten saadaan pienillä teoilla, valinnoilla ja muutoksilla lisättyä hyvinvointia arkeen. Kukaan ei tule hakemaan sinua kotoa ulos, kukaan muu ei pääse pääsi sisään, eikä kukaan muu tee ratkaisuja puolestasi. Olet itse vastuussa itsestäsi. Valmentaja voi kuitenkin olla tukenasi matkalla, pohtia kanssasi vaihtoehtoja sekä antaa sinulle välineitä ja eväitä lähteä tekemään omaa muutosta. Maailmassa on monia tapoja elää hyvää ja tasapainoista arkea. Jokaisen meistä on vain löydettävä se oma tie ja uskallettava kulkea sitä. Minusta olisi ihanaa olla myös juuri sinun matkallasi mukana.

En usko, että täysin stressitöntä elämää on olemassakaan, eikä se ole tavoiteltavaakaan. Pieni stressi on elämisen ehto, muutenhan sitä masentuisi tylsyyteen. Vaikka täysin stressitön elämä ei mielestäni ole tavoittelemisen arvoista, niin sen sijaan tavoiteltavaa on löytää oma polkunsa, jolla pystyy elämään oman näköistä, tasapainoista elämää ja sietämään vastaan tulevat kuopat ja mäet.

Mikäli sinä kaipaat valmentajaa, joka lempeästi ohjaa sinua ja antaa välineitä muutokseen, niin olen täällä sinua varten. Jos tuntuu siltä, että arki rullaa yli ja aikaa ei jää itselle tai tuntuu, että voimat eivät riitä energiseen arkeen, niin uskon, että yhdessä löydämme siihen ratkaisun. Valmennuksissani lähdetään aina terveys edellä ja laaditaan henkilökohtainen suunnitelma asiakkaan toiveiden ja tavoitteiden mukaan. Valmennuksiini voivat tulla kaikki, ei haittaa, vaikka sinulla olisi kiputiloja tai sairauksia, otamme ne huomioon ja laadimme liikuntasuunnitelman aina turvallisuus huomioiden.

Iloa ja energiaa päivääsi!

Iloa ja energiaa päivääsi!